Perspektiivi

Valokuvauspiireissä puhutaan usein siitä, kuinka ”pitkät polttovälit litistävät mittasuhteita” tai ”laajakulmat liioittelevat lähellä olevia asioita”. Normaaliobjektiivit taas tarjoavat luonnollisen perspektiivin. Mistä tässä oikeastaan on kysymys? Onko objektiivin polttoväli todella määräävä tekijä?

Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että perspektiivi tarkoittaa valokuvauksessa sitä visuaalista vaikutelmaa, joka määrittää etäisyyden ja syvyyden kuvan elementtien, kohteiden ja taustan välillä. Valokuvassa ja kuvataiteissa kuvataan kolmiulotteinen maailma kaksiulotteiselle pinnalle. Perspektiivin ansiosta kolmiulotteisuuden välittyminen on mahdollista – yleisimmin silloin, kun kolmiulotteisia kohteita kuvataan kulmasta, joka antaa viitteitä niiden muodosta. Myös valolla, sen laadulla ja suunnalla on suuri vaikutus tähän.

Perspektiivi kuvassa

Ihmissilmä tulkitsee näkymää kuvassa seuraamalla, miten suorat reunaviivat ja tasot kallistuvat ja lähentyvät toisiaan. Ilmiötä kutsutaan viivaperspektiiviksi. Se muuttuu, kun kameran asento tai sijainti muuttuu. Jos nämä pysyvät muuttumattomina, perspektiivi ei muutu, vaikka objektiivin polttoväliä muutettaisiinkin. Ainoastaan kohteen koko ja kuvan rajaus muuttuu, koska eri polttovälit tarjoavat erilaisen kuvakulman. Sen sijaan, jos vaihdetaan polttoväliä ja muutetaan kuvausetäisyyttä kohteen pitämiseksi kuvassa samankokoisena, muuttuu myös perspektiivi.

Jos katsotaan esimerkiksi suoraa laituria, yhdensuuntaisten reunojen yhtyminen kaukaisuudessa olevaan horisontin pisteeseen tuntuu luonnolliselta. Kuvan viivaperspektiivi perustuu juuri tähän viivojen kallistumiseen. Suorien yhtymäpistettä kutsutaan pakopisteeksi. Rektilineaarisilla objektiiveilla vain kennotason suuntaiset suorat pysyvät yhdensuuntaisina. Kalansilmäobjektiiveissa nämäkin kaareutuvat yhteen. Riippuen perspektiivistä, pakopiste voi olla kuvan alueella tai sen ulkopuolella.

Toinen perspektiivivaikutelmaa välittävä tekijä on kohteiden suhteellinen koko. Etäämpänä olevat kohteet näyttävät kuvassa pienemmiltä, vaikka ne olisivat samankokoisia kuvan etualalla oleviin kohteisiin verrattuna. Mitä lähempänä kameraa kohde sijaitsee, sitä suurempana se näkyy kuvassa. Laajakulmaobjektiiveilla on tapana liioitella tätä suhdetta, sillä lyhyestä kuvausetäisyydestä johtuen etualan kohteet näkyvät huomattavasti suurempina kauempana oleviin verrattuna. Elokuvateollisuudessa tätä ominaisuutta on käytetty tehokkaasti illuusioiden luomiseen.

Ihmisen tapa hahmottaa kolmiulotteisia elementtejä toimii siten, että kuvassa suurempana näkyvien sillan kannatinpalkkien ymmärretään olevan lähempänä. Kauimmaiset palkit ovat lisäksi osittain lähempänä olevien takana, mikä lisää syvyyden tunnetta kuvaan.

Tässä auttaa myös ihmisen tapa hahmottaa asioita visuaalisesti: pienempänä kuvassa olevan samankaltaisen kohteen oletetaan olevan kauempana, mikäli muut kuvan elementit tukevat käsitystä. Kohteiden etäisyysjärjestyksen selvittämiseen käytetään usein peittävyyttä. Etualan kohteet peittävät taaempana olevat osittain alleen.

Ilmakehä vaikuttaa kuvan väreihin, sävyihin, kontrastiin ja tarkkuuteen. Värit vaalenevat ja sävyt viilenevät etäisyyden kasvaessa, kontrasti pienenee ja kauempana olevat kohteet eivät piirry yhtä terävinä kuin lähellä olevat. Erityisen hyvin tämän huomaa kuvattaessa pitkillä polttoväleillä kuvausetäisyyden kasvaessa. Sumu, sade, saasteet ja lämpövaihtelut lisäävät vaikutusta.

Ultravioletti- tai polarisaatiosuodattimilla voi taistella jonkin verran ilmakehän vaikutusta vastaan, eikä useimmissa valokuvissa etäisyys kasvakaan niin suureksi, että asia aiheuttaisi ongelmia. Ilmaperspektiivi kannattaa kuitenkin pitää mielessä, sillä maisemakuvauksessa sitä voi käyttää hyödykseen tuomaan kuvaan lisää syvyyttä.

Polttovälin vaikutus kuvakulmaan

Kameran objektiivin polttovälin kasvaessa pienenee kuvakulma – se näkymän leveys, joka näkyy objektiivin läpi kennolle. Pelkästään polttoväli ei riitä kuvakulman määrittämiseen, vaan kennon leveys vaikuttaa myös asiaan.
Otetaan esimerkiksi perinteinen kinokoon filmillä tai kennolla käytettävä 50 mm:n normaaliobjektiivi, se tuottaa tällöin kuvaan nurkasta nurkkaan mitattuna noin 46 asteen kuvakulman. Digitaalisessa pokkarikamerassa saman kuvakulman tuottaa 10–14 millimetrin polttoväli ja APS-C kennokoon digitaalisessa järjestelmäkamerassa noin 30–33 mm. Tässä olevissa esimerkkikuvissa on käytetty Canonin kinokoon EOS 5D -kameraa. Tällaisessa kamerassa objektiivien polttovälit toimivat samalla tavalla kuin perinteisessä filmikamerassa.

Polttoväli vaikuttaa myös muihin optisiin ominaisuuksiin. Perinteisesti laajakulmaisissa, lyhytpolttovälisissä objektiiveissa on tyypillisesti normaalipolttoväleihin verrattuna enemmän tynnyrivääristymää. Jos APS-C -kennokoon kamerassa käytetään normaaliobjektiivina pienemmän polttovälin kinokoolle suunniteltua objektiivia, ei päästä yhtä hyvään geometriseen lopputulokseen kuin perinteisellä 50 mm:n objektiivilla. Tekniikka kehittyy optisissakin laitteissa – tänä päivänä pienemmille kennoille rakennetut objektiivit ovat varsin hyviä.

Turvallinen ”normaali”

Klassinen normaalioptiikka on 50 millimetrin kiinteä objektiivi. Se on helppo rakentaa laadukkaasti ja edullisesti kinokokoiseen peilietsinkameraan. Nykyisille APS-C -kennoille suunnilleen vastaavan kuvakulman tuottava 35 millin objektiivi on jo suurikokoisempi. Nykyään lievästä laajakulmasta lyhyeen teleen ulottuvat ”normaalizoomit” ovat vallanneet markkinat.

Olennaista on, että normaaliobjektiivi tarjoaa suunnilleen normaalia näköä vastaavan perspektiivin. Normaaliobjektiivilla kuvassa olevien samanlaisten kohteiden koko muuttuu luontevasti etäisyyden kasvaessa, sillä kuvaajan ja kohteen välinen etäisyys pysyy sellaisena, että kuvaan ei tule laajakulmien liioiteltua tai teleobjektiivien litistettyä perspektiiviä.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikutelmaan vaikuttaa myös vedoksen koko. Normaaliobjektiivillakin otettu kuva vaikuttaa muodottomalta, jos isoa tulostetta katsoo liian läheltä. Tällöin laajakulma toimisi paremmin. Normaaliobjektiivien tarjoama perspektiivi on sellainen, joka tuntuu useimmista ihmisistä luontevalta. Allaolevista kuvista ensimmäisessä on käytetty 35 mm:n polttoväliä, toisessa taas on polttovälinä 50 mm. Koska rajaus mallin ja sohvan suhteen on suurin piirtein sama, on kuvausetäisyyttä täytynyt muuttaa hieman siten, että 35 mm:n polttovälillä otetussa kuvassa on oltu lähempänä kohdetta. Koska kamera ei kuvaustilanteessa ole ollut täysin suorassa, vaan sitä on kallistettu hieman alaspäin, kummassakin kuvassa näkyy hienoinen pystysuorien linjojen yhtyminen toisiaan kohti. Kumpi kuvista näyttää ”normaalimmalta”?

35 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

35 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

50 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

50 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

Liioitteleva laajakulma

Laajakulmiksi luokitellaan yleensä polttovälit, jotka 35mm:n kinofilmimaailmassa ovat lyhyempiä kuin 35 mm. Mitä isompi formaatti, sen pidempi polttoväli luokitellaan laajakulmaksi. Olennaista on, että laajakulmaobjektiivin tarjoama kuvakulma on huomattavasti normaaliobjektiiveja suurempi.

Laajakulmaobjektiivi ei sovellu hyvin perinteiseen muotokuvaukseen, koska laajakulmalla läheltä otetuissa kuvissa kohteen kasvojen piirteet vääristyvät ja nenä näyttää helposti perunalta. Laajakulmaobjektiiveille tyypillistä optista tynnyrivääristymää suurempi syyllinen on perspektiivi. Jos kasvokuva rajataan laajakulmalla, joudutaan menemään varsin lähelle kohdetta ja perspektiivi muodostuu sen mukaiseksi.

Koska muodollisessa kasvokuvassa on tarkoitus saada kohde näyttämään mahdollisimman hyvältä, ei tällainen vaikutelma yleensä sovellu hyvin muotokuvaukseen. Joissakin tapauksissa laajakulman avulla liioiteltua perspektiiviä voi käyttää hyödykseen luovalla tavalla myös muotokuvauksessa. Kuvan perspektiivi muodostuu useista elementeistä, alla olevassa esimerkissä kuvaaja on seissyt noin metrin korkuisella pöydällä kuvaten mallia alaviistoon 24 mm:n polttoväliä käyttäen. Mallin kasvot ovat lisäksi olleet hyvin lähellä kameraa ja koska kameraa on kallistettu voimakkaasti alaviistoon, suorien seinien ja kaiteiden pystytolppien pakopiste on alhaalla. Tilanne on siis päinvastainen kuin korkeita rakennuksia kuvattaessa.

Liioiteltua perspektiiviä voi käyttää tietoisesti hyödykseen

Laajakulmaobjektiivien aiheuttamat vääristymät ymmärretään usein väärin. Ylöspäin kallistuvat suorat viivat ovat tyypillinen esimerkki. Vaikutelma syntyy, kun kameraa kallistetaan kuvattaessa ylöspäin esimerkiksi korkeaa rakennusta, eikä se riipu käytetystä polttovälistä. Vaikka tätä voi käyttää myös tehokeinona, yleensä pyrkimyksenä on kuvata rakennuksia ilman kapenevaa vaikutelmaa. Kuvattaessa esimerkiksi korkeita rakennuksia joudutaan kameraa kallistamaan, jos halutaan koko rakennus kerralla kuvaan. Tämä johtaa siihen, että pystysuorat linjat tuntuvat kallistuvan toisiaan kohti. Vaikutelma aiheutuu siitä, että kameraa kallistettaessa kennon taso ei ole enää yhdensuuntainen kohteen pystyviivojen kanssa ja nämä yhtyvät pakopisteessä.Kallistumisen korjaamiseksi on kolme keinoa: kameran pitäminen suorassa, perspektiivin korjaamiseen tarkoitetun erikoisobjektiivin käyttäminen tai vääristymän korjaaminen jälkikäsittelyssä esimerkiksi Photoshopissa. Kameran pitäminen suorassa ei usein ole vaihtoehto, jos kuvauspaikkaa ei pääse valitsemaan. Erikoisobjektiivit taas tuppaavat maksamaan melko lailla. Viimeinen vaihtoehto tuntuu helpoimmalta, mutta sen käyttäminen hävittää kuvasta aina informaatiota.

Ylöspäin kapenevat linjat on tyypillinen esimerkki tilanteesta, jossa kameraa on kallistettu jotta koko rakennus olisi saatu mahtumaan kuvaan

Laajakulmaobjektiivien kuvakulma on nimensä mukainen, joten kuva-alan reunoilla olevat, läheltä kuvatut kohteet näyttävät usein vääristyneiltä. Useimmat laajakulmaobjektiivit ovat niin sanottuja rektilineaarisia objektiiveja, joiden ominaisuuksiin kuuluu, että luonnossa suorat viivat toistuvat kennolla tai filmillä suorina. Tästä on seurauksena kohteiden venyminen kuvan reuna-alueilla etäisyyden muuttuessa nopeasti jo esineiden eri reunojen välillä. Näissäkin ”vääristymissä” on siis kysymys perspektiivistä.

Tiivistävä tele

Pitkän polttovälin omaavat objektiivit tarjoavat kapean kuvakulman. Teleobjektiivien lyhin tarkennusetäisyys on makro-objektiiveja lukuunottamatta huomattavasti pidempi muihin verrattuna, ja niillä kuvataan yleensä kohdetta pidempien matkojen päästä. Teleobjektiivien perspektiivi muuttuukin juuri kuvausetäisyydestä johtuen.

Pitkillä polttoväleillä otetuissa kuvissa on vahvasti kuvan kohteiden välistä etäisyyttä tiivistävä vaikutelma. Olennainen asia tässä yhtälössä on etäisyys kohteeseen. Teleobjektiivien käyttäminen näyttää latistavan perspektiiviä, sillä etäisyyden kasvaessa kohteiden välisen suhteellisen välimatkan merkitys pienenee. Tätä voi kokeilla kuvaamalla laajakulmaisemmalla objektiivilla, mutta rajaamalla kuvasta reunoja suppeampaa kuvakulmaa vastaavaksi. Kuvan perspektiivi säilyy samana.

Objektiivin polttoväli ei ole oikotie perspektiivin muuttamiseen. Vaikka kuvakulma vaikuttaa näkymään, tarvitaan kohteiden sommittelua ja kuvausolosuhteiden valintaa syvyysvaikutelman luomiseen. Laajakulmaiseen kuvaan ei synny syvyyttä, jollei myös kuvan etualalla ole kohteita. Vastaavasti telelläkin voidaan etäisyyksiä korostaa ilmaperspektiivin ja kohteiden limittämisen avulla.

Perspektiivin voidaan siis ajatella olevan yksi lisämuuttuja, joka vaikuttaa kuvaan ja luo siihen illuusion todellisuudesta. Vaikka kamera tuottaa perspektiivin kuvaan laukaisuhetkellä, voi valokuvaaja omilla valinnoillaan vaikuttaa huomattavasti syntyvään vaikutelmaan. Oheisissa kuvissa on kuvattu sama kohde eri polttoväleillä. Koska laajakulmaobjektiivin kuvakulma on nimensä mukainen, täytyy olla suhteellisen lähellä kohdetta, mikäli haluaa sen täyttävän koko kuva-alan. Vasemmanpuoleisessa kuvassa kohde on kuvattu 32 mm:n polttoväliä käyttäen reilun metrin etäisyydeltä. Teleobjektiivin pitkä polttoväli tarjoaa huomattavasti kapeamman kuvakulman. Oikeanpuoleisessa kuvassa on sama kohde, samalla rajauksella, kuvattuna pidemmältä etäisyydeltä 105 mm:n polttovälillä.

32 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva105 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

Teleobjektiivien tarjoama perspektiivin ja mittasuhteiden litistyminen johtuu kuvausetäisyydestä. Ylin kuva on otettu 35 mm polttovälillä, vasemmanpuoleinen alempi kuva on otettu samoilta sijoilta jalustalta, mutta 105 mm:n polttoväliä käyttäen. Oikeanpuoleinen alempi kuva on 35 mm:n polttovälillä otettu kuva rajattu uudestaan vastaamaan pidemmän polttovälin kuvaa. Koska polttoväli on kasvanut, mutta tarkennusetäisyys pysynyt samana, 35:mm polttovälillä otetussa kuvassa on suurempi terävyysalue vaikka kummassakin kuvassa on käytetty samaa aukkolukua f/8.

35 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva105 mm:n polttovälillä (kinofilmikamera/digijärkkäri) otettu kuva

Kuten edellinen esimerkki osoittaa, teleobjektiivien perspektiiviä litistävä vaikutelma syntyy kuvausetäisyyden ansiosta ja on sinällään riippumaton polttovälistä. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on opetella hyödyntämään kaikkia polttovälejä tilanteissa, joihin ne parhaiten soveltuvat.

(c) Mika Karhulahti 2006 – 2010
TutoriaalitPerusteitaPerspektiiviKuvanmuodostusValoMuokkaaminenKalibrointiIhmisetHarmaasävytLuontokuvausLuova
Advertisements
%d bloggers like this: