Luova kuvaaminen

Mitä kuvat kertovat

Olennaisen välittäminen

Valokuvaamisessa on olennaista se, että pystyt viestimään kuvallasi oikeita asioita. Useimpien näppäilykuvien toimivuus kaatuu siihen, että kuvassa on esitetty liikaa sellaista, jolla ei ole kuvattavan kohteen kannalta merkitystä. Tämä on erityisen totta esimerkiksi muotokuvissa. Kuvattaessa mitä tahansa kohdetta, kannattaakin aina kysyä: mitä minä haluan välittää tällä kuvalla? Kysymyksen esittäminen auttaa hahmottamaan paremmin kuvan kannalta olennaisia elementtejä ja sellaisia, jotka voi hyvin jättää huomiotta. Konteksti on tärkeä asia monessa kuvassa, mutta joissakin kuvissa sitä ei yksinkertaisesti paljon tarvitse näyttää. Kuvaan kannattaa tiivistää vain viestin tai halutun tunnelman kannalta olennaisia asioita. Oheisessa kuvassa taustaa on mukana vain sen verran, että katsoja saa hieman vihiä paikasta, jossa kuva on otettu.

Erilaiset rajaukset

Kuvaa otettaessa rajaaminen (se mitä kuvaan jää) on ensimmäinen asia, johon pitäisi kiinnittää huomioita. Joskus tilanteet muuttuvan niin nopeasti, että kunnollinen rajaaminen ei ole mahdollista, mutta digikuvaajan onneksi Photoshop tarjoaa Crop-työkalun tähän käyttöön. On kuitenkin hyödyllistä kokeilla erilaisia rajauksia samasta kohteesta jo kuvaustilanteessa, tällä tavalla oppii lukemaan tilanteita paremmin ja kuvaussilmä kehittyy.

Kamerakulman valinta

Sillä miten kameran sijoittaa kuvaa ottaessaan, on tärkeä merkitys kuvassa esitetyn lopputuloksen kannalta. Erilaisten kuvakulmien vaikutus on mahdollista selvittää vain kokeilemalla käytönnössä ja katsomassa miltä kuvakulma näyttää kameran etsimen tai LCD-näytön kautta. Digitaalisen järjestelmäkameran etuna tällaisessa tilanteessa on, että ympäristön saa rajattua tehokkaammin kunnon etsimellä ja syväterävyysalueen vaikutuksen näkee jo etsimen läpi, kunhan käyttää kamerasta löytyvää terävyysalueen esikatselua. Digipokkarin etuna taas voi olla notkea ja kääntyvä näyttö.

Olennaista on, että kuvasta pystyy rajaamaan pois tarpeettomat yksityískohdat. Kohteeseen voi myös etsiä jonkin normaalista poikkeavan näkökulman. Kokeilemalla kuvaustilanteessa useita erilaisia vaihtoehtoja voi omaa ilmaisuaan kehittää hyvin.

Kohteen kehystäminen

Kuvauskohdetta voi korostaa käyttämällä kuvan sisälle sijoittuvia kehyksiä. Kohteen kehystäminen luo kuvan sisään ikään kuin näyttämön, jolta katse ei lähde harhailemaan. Kehysten avulla kuvaan voi luoda myös jännitteen, jota siinä ei muuten välttämättä olisi. Esimerkiksi viereinen kuva näyttäisi hyvin erilaiselta ilman Turun Tuomiokirkon tornia kehystäviä puita.

Syvyys ja perspektiivi

Kuten aikaisemminkin on ollut puhetta, valokuvan perspektiivi riippuu hyvin pitkälle siitä, miten kamera on sijoitettu suhteessa kuvauskohteeseen ja taustaan. Kuvan sisäistä perspektiiviä voidaan tarkastella myös kuvan eri elementtien välisen suhteen avulla.

Kuvassa olevia elementtejä voidaan kuvata esimerkiksi siten, että ne sijoittuvat kuvassa lomittain toistensa taakse. Samankokoiset asiat kuvassa näyttävät myös sitä pienemmiltä, mitä kauempana kamerasta ne ovat. Kuvassa suorat reunaviivat ja tasot kallistuvat ja lähestyvät toisiaan kuvassa olevan pakopisteen suuntaan. Tätä ilmiötä kutsutaan viivaperspektiiviksi ja se kuvaa erinomaisesti tapaa, jolla ihminen hahmottaa kolmiulotteisuuden oikeasti kaksiulotteisessa kuvassa. Edellämainitut seikat korostavat kuvan sisäistä perspektiiviä ja syvyysvaikutelmaa, joka kuvasta välittyy.

Niiden suuremman kuva-alan ansiosta, laajakulmaobjektiivien käyttäminen korostaa etualalla olevia kohteita muita objektiivityyppejä enemmän. Teleobjektiivit puolestaan tekevät päinvastoin, sillä niiden kuva-ala on huomattavan kapea. Perspektiivillä voi myös leikitellä hyödyntämällä sommittelussa edllä mainittuja erityyppisten objektiivien ominaisuuksia.

Väri on viesti

Värien avulla voi valokuvassakin viestiä voimakkaasti. Punainen herättää ihmisissä erilaisia tunteita kuin vaikkapa sininen tai vihreä. Kieltomerkit ovat yleensä punaisia, mutta punaisella (varsinkin vaalean-) viestitään myös rakkaudesta. Vihreä voi tarkoittaa kasvua, ”vihreää valoa” jne, sininen yhdistetään usein kylmään. Mielleyhtymät toimivat, vaikka niistä ei olla välttämättä edes tietoisia. Mitä enemmän värit erottuvat kuvasta, sitä varmemmin ne pääsevät huomion kohteeksi. Taitava kuvaaja voikin manipuloida katsojan tuntemuksia melkoisesti ja digiaikana voi valkotasapainolla pelata kuvassa luovasti.

Kolme väriä

Digikuva (kuten myös filmi-) muodostuu kolmesta väristä, punaisesta vihreästä ja sinisestä. Osa kameran kennon pikseleistä on herkkiä punaisille, osa sinisille ja osa vihreille valonsäteille. Näin toimii Bayer-matriisiin perustuva kenno, jollaisia suurin osa tänä päivänä markkinoilla olevista digikameroista on. Lopulliset värisävyt kuvissa muodostuvat monimutkaisen laskentakaavan perusteella.

Mikäli kuvassa on useita erityyppisiä valonlähteitä (eikä salaman valo peitä niitä alleen), saattaa kohteesta saada melko oudon kuvan vaikkapa siten, että kasvojen eri puolet näyttävät eri värisiltä. Tämä johtuu siitä, että erilaisilla valonlähteillä on erilaiset värilämpötilat. Ihmissilmä korjaa tilanteen, mutta kamera tallentaa sen sellaisenaan. Tästä syystä kameran asetuksista kannattaa aina tarkistaa värilämpötila ennen kuvan ottamista. Varsinkin poikkeavissa olosuhteissa kameran automatiikka saattaa hämääntyä eikä automaattiasetus (AWB, auto white balance useimmissa kameroissa) toimi kunnolla.

Värien käyttäminen

Värien suhteen valokuvassa pätee sama sääntö kuin kuvauskohteen suhteen: yleensä parhaiten toimii sellainen kuva, jossa on yksi pääkohde ja kuvan värien kesken vallitsee harmonia. Toisiaan täydentävät värit muodostavat kuvaan rauhallisen tunnelman, kun taas räikeä kokoelma kaikkia sateenkaaren värejä (ja erityisesti vastavärejä) tekee kuvasta rauhattomamman. Joskus tosin tämäkin saattaa olla tavoitteena.

Vastavärejäkin voi joskus käyttää valokuvassa. Toisaalta myös valolla on vaikutus siihen miten värit kuvassa toistuvat. Kirkkaassa keskipäivän auringossa mikä tahansa väriyhdistelmä näyttää helposti räikeältä kun taas aamu- tai ilta-auringon kajo saa kaikki värit hehkumaan lämpiminä.

Kuvan värit vaikuttavat tulkintaan, jonka teemme kuvasta. Voimakkailla väreillä kuvasta saa eloisan vaikutelman, kun taas hillittyjen sävyjen vaikutelma on rauhallisempi.

Eri värien rinnastaminen toisiinsa luo kuvaan kontrastia. Päävärejä punaista, sinistä ja keltaista voi rinnastaa tai esittää kuvassa niiden komplementtivärien, vihreän, oranssin ja violetin yhteydessä. Jotkut kuvat syntyvät väreistä, eivätkä näyttäisi juuri miltään harmaasävykuvina. Vaikka värien käyttäminen on pitkälti mielipideasia, on hyvä muistaa että voimakkaita värejä ja sävyjä on hyvä tasapainottaa kuvassa hillityimmillä.

Vaaleiden ja tummien sävyjen käyttö

Sävyistä kuvassa puhutaan sekä värikuvien että mustavalkokuvien yhteydessä. Sävyillä tarkoitetaaan yleensä kuvan eri värien tai harmaasävyjen välisiä kirkkauseroja. Erillisten sävyjen määrä digikuvassa riippuu sen bittisyvyydestä, mitä enemmän bittejä, sen enemmän sävyjä on käytössä. Kaikissa kuvissa olevat sävyt muodostavat asteikon joka alkaa kuvan vaaleimmasta sävystä ja päättyy tummimpaan.

Niinsanotusta alasävykuvasta on kysymys silloin, kun suurin osa kuvan sävyistä sijaitsee mahdollisen asteikon alapäässä. Jos kuvassa puolestaan on paljon kirkkaita sävyjä, puhutaan yläsävykuvasta. Yläsävykuva on kuitenkin eri asia kuin digitaaliaikana valitettavan yleiseksi tullut puhkipalanut digikuva.

Kontrasti kuvassa tarkoittaa huippuvalon ja syvimmän varjon välistä sävyeroa. Kuvan kontrasti on voimakas, jos kuvassa on sekä kirkkaita vaaleita, että syviä mustia sävyjä. Loivakontrastisessa kuvassa puolestaan suurin osa sävyistä on intensiteettiasteikon puolivälissä ja siitä puuttuvat sekä voimakkaat mustat että kirkkaat valkoiset sävyt.