Luontokuvaus

Luontokuvaus on alueena sen verran laaja, että aiheen käsittely vaatisi melkein oman kirjansa. Ja onhan näitä olemassakin: jos aihe kiinnostaa, voi harkita Docendon julkaiseman Ilkka Jaakolan ”Digikuvaaja luonnossa” -kirjan hankkimista. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä ja linkkejä.

Maisemakuvaus

Maisemakuvauksella on valokuvauksessa pitkät perinteet. Eräs kuuluisimmista valokuvaajista on amerikkalainen Ansel Adams, jonka ”Zone system” -menetelmä on tänä päivänäkin kiinnostava tapa valottaa oikein. Menetelmä liittyy maisemakuvauksen, ja ylipäänsä valokuvauksen, yhteen olennaiseen elementtiin, tekniikkaan. Tekniikan lisäksi maisemakuvauksessa korostuu sommittelun merkitys, ehkä jopa enemmän kuin vaikkapa ihmisten kuvaamisessa. Maisemakuvia ottaessa kannattaa siis pitää mielessä muutama seikka:

1. Syvyysvaikutelma

On tärkeää, että maisemakuvassa on mukana syvyysvaikutelma. Etsi kuvaan kiintopisteitä tai kohteita, joilla voit korostaa eri elementtien suhteita toisiinsa. Pelkkä ”nätti maisema” ei riitä: jos kuvassa ei ole tarpeeksi kiinnostavia elementtejä, se ei toimi.

Polttovälit vaikuttavat kuvan antamaan vaikutelmaan perspektiivin kautta: pitkillä polttoväleillä kuvat ”litistyvät”, laajakulmaisilla korostuu etuala. Kummankin pään ominaisuuksia kannattaa opetella hyödyntämään ja kuvat sommitella sen mukaan.

On myös sommittelun kannalta hyödyllistä jakaa ajatuksissaa kuva-ala kolmeen osaan: etuala, keskiala ja taka-ala. Etualaksi kutsutaan aluetta, joka on yleensä varsinaisen kohteen etupuolella. Keskialalle sijoittuvat tyypillisesti kuvan keskeisimmät elementit ja tärkeimmät kohteet. Taka-alalla on yleensä täydentäviä elementtejä. Tällä tavalla kuva-alaa jaottelemalla syntyy kuvaan kolmiulotteinen vaikutelma ikään kuin itsestään.

2. Valo

Varsinkin maisemakuvauksessa valolla on merkittävä rooli. Liian lattea valo vie kuvasta terän, liian kirkas auringonpaiste tuo kuvaan liikaa ääripäitä ja kontrastia. Valo on parhaimmillaan aikaisin aamulla auringon noustessa tai illalla auringon laskiessa. Tällöin valon väri myös on jotain muuta kuin keskellä päivää. Valmistaudu kuvaukseen suunnittelemalla etukäteen, milloin aiot kuvat ottaa. Jos valitsemallasi hetkellä sitten sattuu olemaan vesisadetta, voit aina uusia kuvauksen seuraavana päivänä.

Maisemakuva: aamun valoa I

Maisemakuva: Aamun valoa II

Kameran valotuksen korjaimen käyttö kannattaa opetella ennen maisemakuvaussessiota. Esimerkiksi kuva-alaa hallitseva hanki vaatii korjausta tyypillisesti +1 aukon verran, muuten kuva alivalottuu kameran kuvitellessa kaiken olevan suunnilleen harmaata. Lopullinen tulos kannattaa kuitenkin tarkistaa kuvan histogrammista, jotta huippuvaloja ei polta pois kuvaa ottaessaan.

3. Tarkkuutta kuvaan

Koska maisemakuvassa on olennaista yksityiskohtien tai maiseman tunnelmien toistuminen, kannattaa maisemakuvat ottaa aina täydellä tarkkuudella. Toinen olennainen asia on syväterävyys: maisemakuvassa pyritään tyypillisesti siihen, asiat ovat terävyysalueella sekä lähellä että kauempana. Näin ollen pienten aukkojen (isommat f-arvot, ks. Perusteita tästä tutoriaalista) käyttäminen on joskus välttämätöntä. Koska maisemakuvauksessa täytyy käyttää pieniä aukkoja, on tyypillistä että suljinajat pitenevät, jolloin jalustan käyttökään ei ole enää vapaaehtoista. Järjestelmäkameroilla kuvattaessa täytyy lisäksi huomioida mm. diffraktio ja peilin lukitseminen ennen kuvan ottoa. Näistä aiheista voit lukea lisää esimerkiksi Luminous Landscapen tutoriaalit -sivuilta tai Cambridgen yliopiston digikuvaustutoriaalit -sivuilta.

4. Panoraamaa

Panoraamakuvilla tarkoitetaan yleensä kuvia, jotka ovat leveyssuunnassaan pitkiä ja pystyakseliltaan kapeita kuvia, joiden kuva-ala on laajempi kuin normaaleilla objektiiveilla pystyy. Digiaikana panoraamakuvia voi tehdä helposti yhdistämällä kuvia jälkikäteen. Olennaista on valottaminen ja sommittelu: kun kuvia ottaa, täytyy kuvat sommitella siten, että yhdistettävät kuvat menevät päällekkäin sopivasti lomittain, jotta ”stitsausohjelmilla” on riittävästi pikseleitä kuvien yhdistämistä ajatellen. Toinen olennainen seikka on valotus: varsinkin taivaan kohdalla eri kuvien erilaiset valotukset toistuvat helposti saumakohtina jotka erottuvat kuvista enemmän kuin pitäisi. Lue lisää panoraamakuvien tekemisestä Cambridgen yliopiston tutoriaalisivuilta: Photostiching digital panoramas part 1 ja part 2. Kannattaa myös muistaa, että useimmissa pokkarikameroissa on erityinen kuvausohjelma panoraamakuvien ottamista varten. Lisäksi joidenkin kameroiden mukana tulee erityinen tarkoitukseen valittu ohjelma.

Makroilu

Digiaikana makrokuvauksesta on tullut varsinainen jokamiehen harrastus, sillä digipokkarit pärjäävät lähikuvauksesssa yllättävän hyvin. Tarkennus onnistuu tyypillisesti muutaman sentin päähän, kun järjestelmäkameroiden objektiiveista vastaavaa ominaisuutta saa hakea. Järjestelmäkameroilla makroilu vaatiikin yleensä vähintään loittorenkaiden, mutta mieluummin makroiluun tarkoitettujen erityisobjektiivien käyttöä.

Useimmissa digipokkareissa siis asiat ovat hyvin ja niistä löytyy yleensä lähikuvaukseen tarkoitettu erityinen makro-ohjelma, jolloin kamera tarkentaa automaattisesti tavallista lähemmäksi. Oman kameran makro-ominaisuuksiin kannattaa tutustua kameran mukana tulleesta oppaasta. Seuraavassa muutamia vinkkejä makroilun onnistumiseksi:

1. Kamera vakaaksi

Lähelle mentäessä kuvaamisen tekniikka vaikeutuu samaan tyyliin kuin pitkillä polttoväleillä kuvattaessa: terävyysalue lyhenee huomattavan kapeaksi, valon riittäminen vaihtelee ja pienemmätkin kameran tärähdykset pilaavat kuvan huomattavasti helpommin kuin normaalikuvauksessa. Tästä syystä lähikuvauksessa on kriittistä, että kamera vakautetaan hyvin kuvia otettaessa. Mikäli omistat jalustan, käytä sitä! Mikäli jalustaa ei ole, on kamera syytä vakauttaa muulla tavalla.

Terävyysalueen lyheneminen lähikuvauksessa tarkoittaa sitä, että tarkennukseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.

2. Liike kuriin ja valo kontrolliin

Pienet kohteet heiluvat myös tuulessa helposti ja tällaiset liikkeet toistuvat kuvissa ikävänä epäterävyytenä. Yksi hyvä keino on rajata kuvausalue esimerkiksi styrox-levyillä tai vaaleilla pahveilla. Tässä on toinenkin hyöty: niitä voi tarvittaessa käyttää valonheijastimina tai vaikkapa taustoina.

Salamaa ei lähikuvauksessa kannata käyttää: yleensä valaisukulma on väärä (ei riittävä) ja salama tuppaa lisäksi ylivalottamaan lähellä olevan kohteen puhki. Asiaan voi tosin pyrkiä vaikuttamaan, jos kameran salamatehoa voi säätää. Salaman eteen voi lisäksi yrittää viritellä vaikkapa harsoa valoa pehmentämään.

3. Lisäkikkareet kehiin!

Kameravalmistajat markkinoivat myös hanakasti erilaisia lähikuvaukseen tarkoitettuja lisäkapistuksia, lähilinssejä yms. Tällaisena voi kuitenkin halutessaan käyttää vaikkapa vanhojen lukulasien linssiä, suurennuslasia tms. Olennaista on, että kapistuksen saa vakautettua kameran linssin eteen siten, että kuvaaminen onnistuu. Myös vanhojen patarautaisten järjestelmäkameroiden 50 mm:n ns. normaaliobjektiivit toimivat tarkoitukseen, kunhan ne kiinnittää pokkarin linssin eteen nurin päin ja muistaa zoomata kameralla riittävästi, jotta linssin aiheuttama nurkkien mekaaninen tummuminen ei näy.

Hiusharja. Kuva otettu loittorenkaiden avulla järjestelmäkameralla.

Hiusharja.

Järjestelmäkameroiden kanssa voi käyttää esimerkiksi aiemmin mainittuja loittorenkaita, joita on saatavina erilaisia paksuuksia. Loittorenkaan idea on, että sen avulla objektiivia tuodaan kauemmaksi kameran rungosta, jolloin lähin tarkennusetäisyys lyhenee. Mitä paksumpi loitto, sitä lähemmäs kameran voi tarkentaa. Objektiivista riippuu, mikä paksuus toimii parhaiten, mutta jo esimerkiksi 12 mm:n loittorenkaan avulla saa tavallisen objektiivin tarkentumaan lähemmäs. Loittorenkaan huono puoli on, että samalla kun lähin tarkennusetäisyys pienenee, menettää objektiivi kykynsä tarkentaa kauemmas.

Oheinen lähikuva hiusharjasta on otettu loittorenkaiden avulla digitaalisella järjestelmäkameralla. Vaikka loittorenkaat eivät missään tapauksessa korvaa järjestelmäkameran makro-objektiivia, pääsee sellaisten avulla varsin lähelle kohdetta millä tahansa objektiivilla. Parhaiten loittorenkaat toimivat kiinteäpolttovälisten objektiivien kanssa, sillä zoom-objektiivien tarkentamisesta tulee hieman hankalaa kun loittorenkaita käytetään.

Elukoita

Eräs luontokuvauksen osa-alue on (villi)eläinten kuvaaminen piilokojuineen ja metrin mittaisine objektiiveineen. Piilokojun voi halutessaan rakentaa vaikkapa vanhasta teltasta, mutta parhaita lienevät tarkoitukseen pyhitetyt tuotteet, joita voi tilata esimerkiksi Suomen Luontokuvaajat Ry:n verkkokaupasta.

Fasaani takapihalla
Hieman pienemmällä panostuksella voi eläinten kuvaamista kokeilla esimerkiksi lintujen syöttölaitteiden yhteydessä. Pikkulinnuistakin saa usein varsin näppäriä otoksia, kun valo on suosiollinen. Myös kotieläimet kuten kissat ja koirat tarjoavat mainion harjoittelukohteen eläinkuvaukselle.

Varsinkin villieläimiä kuvattaessa ei liian pitkää objektiivia oikeastaan olekaan. Mitä pidemmäksi putki käy, sen tärkeämmäksi kuvaustekniikka tulee. Ilman optista kuvanvakaajaa ei käsivaralta kannata edes harkita kuvaamista pidemmillä objektiiveilla.

Eläinten kuvaamisessa on tärkeä muistaa, että eläimet eivät odota saako valokuvaaja kuvan otettua vai ei. Joskus tilanne on ohi silmänräpäyksessä ja kuva jää saamatta, mikäli refleksit eivät ole kunnossa.

Jos onni on myötä, voi villileäimen bongata vaikkapa omalta takapihalta. Oheinen kuva, yksi harvoista ottamistani villieläinkuvista, onkin otettu juuri tällaisessa tilanteessa.

(c) Mika Karhulahti 2006 – 2010
TutoriaalitPerusteitaPerspektiiviKuvanmuodostusValoMuokkaaminenKalibrointiIhmisetHarmaasävytLuontokuvausLuova
Advertisements

One Comment on “Luontokuvaus

  1. Päivitysilmoitus: Uusi Tutoriaalit-osio Pelivara.comissa « Pelivara

%d bloggers like this: