Kuvaamisen perusteita

Valotusaika ja aukot

Valotusaika eli suljinaika

Valotusaikaa kuvataan yleensä sekunnin osina tai kokonaisina sekunteina. Mitä lyhyempi valotusaika, sitä lyhyemmän aikaa valoa pääsee kameran kennolle. Valotusaika määräytyy kamerassa käytössä olevan ohjelman mukaan vallitsevan valomäärän perusteella. Salamaa käytettäessä valotusaika digipokkareilla on tyypillisesti 1/60 (sekunnin kuudeskymmenesosa).

Alla olevassa listassa on kuvattu yleisimmät täyden aukon valotusajat, jokainen askel tuplaa kennolle tulevan valon määrän. Punaisella on merkitty ne ajat, joilla kuvaaminen käsivaralta ei välttämättä onnistu käsien tärinästä tms. johtuen. Mitä vakaammat kädet, sen pidempiä valotusaikoja voi käyttää. Myös jalustan käyttö on suositeltavaa pidempiä valotusaikoja käytettäessä.

1/4000, 1/2000, 1/1000, 1/500, 1/250, 1/125, 1/60, 1/30, 1/15, 1/8, 1/4, 1/2, 1, 2, 4, 8, 15, 30, B

Nopean liikkeen pysäyttämiseen kuvassa vaaditaan nopeampia suljinaikoja. Jalustasta on tueksi edelleen esimerkiksi pidemmillä putkilla, sillä kuvattaessa pidemmillä polttoväleillä käsivaralta, tarvitaan yleensä lyhyempiä suljinaikoja jotta kuviin ei tulisi epäterävyyttä. Laajakulmaisemmilla objektiiveilla kuvattaessa voi kuvat saada onnistumaan käsivaralta kuvattaessa hieman hitaammillakin suljinajoilla (esimerkiksi 1/15 – 1/60 polttovälistä riippuen), mutta pidemmillä polttoväleillä tarvitaan nopeampia suljinaikoja (esimerkiksi 1/200 ja siitä eteenpäin).

Aukot

Aukolla tarkoitetaan kameran objektiivin iiriksen kokoa (himmennin) kuvaushetkellä, mitä suurempi aukko, sen enemmän valoa kennolle pääsee. Koska arvo lasketaan siten, että aukko = kameran polttoväli / aukon halkaisija (siksi merkintä f/jotakin, f=focal length), on aukko sitä suurempi halkaisijaltaan, mitä pienempi ilmoitettu arvo on. Alla on kuvattu aukot täysien askelten arvoilla, jokainen askel tuplaa kennolle tulevan valon määrän. Harmaalla on kuvattu tyypillisimmin digipokkareiden käyttämä aukkoasteikko.

f/1.0, f/1.4, f/2, f/2.8, f/4, f/5.6, f/8, f/11, f/16, f/22, jne. (Pieni luku = suuri aukko)

EV-arvo

Ev-arvolla  (Exposure value, valotusarvo) kuvataan tilanteessa olevan valaistuksen voimakkuutta. Kameran kennolle pääsevä tarvittava valomäärä, josta käytetään nimitystä valotus, määräytyy aukon ja ajan yhteisvaikutuksesta. Taulukko kertoo, millä suljinajan ja aukon yhdistelmillä saadaan kussakin tilanteessa riittävä valotus.

Valotusajan ja aukon yhteys EV-arvoon (Digikuvan peruskirja, 2003)

Valotusajan ja aukon yhteys EV-arvoon (Digikuvan peruskirja, 2003)

Valotuksen kannalta on siis sama asia, ottaako kuvan esimerkiksi yhdistelmällä 1/60 – f/4 vai 1/125 – f/2.8, mutta syväterävyyden sekä liikkeen pysäyttämisen kannalta lopputulokseen vaikuttavat eri yhdistelmät eri tavoin. Yhtälöön vaikuttaa vielä filmin/kennon herkkyys, joka ilmoitetaan ISO/ASA-arvolla: jokainen askel taas tuplaa valon määrän, joten ISO200:lla kenno toimii kaksi kertaa herkemmällä vasteella ISO100:aan verrattuna. ISO50:een verrattuna ero on jo nelinkertainen (ISO200:ssa).

Sunny 16 -sääntö

Niin sanottu Sunny 16 -sääntö tarkoittaa sitä, että normaalina kirkkaan aurinkoisena päivänä suljinaika vastaa suunnilleen filmin/kennon herkkyyttä aukolla f/16. Näin ollen esimerkiksi ISO100 – 1/125 – f/16 toimii, samoin kuin ISO200 – 1/250 – f/16. Tästä voidaan johtaa, että aukolla f/8 ja herkkyydellä ISO100saadaan seuraavissa olosuhteissa niiden vaatimat valotusajat:

EV15   – Aurinkoinen päivä ulkona  1/500 s

EV14  – Utuinen kirkas päivä 1/250 s

EV13  – Kirkas pilvinen päivä ilman varjoja  1/125 s

EV12  – Peitteinen päivä tai aurinkoisen päivän varjo  1/60 s

EV11  – Synkän pilvinen päivä  1/30 s

EV10  – Syvä varjo. Metsä kirkkaan pilvisenä päivänä  1/15 s

EV9  – Ennen ukkosmyrskyä tai myöhään synkän pilvisenä päivänä 1/8 s

EV8  – Kirkas kaupan sisätila 1/4 s

EV7  – Hyvin valaistu näyttämö tai urheilustadion

Ev6  – Hyvin valaistu koti 1 s

(Understanding Exposure, Luminous Landscape)

Kuten aikaisemmin kävi ilmi, aika-aukkoyhdistelmiä voi varioida ja saada valotuksen suhteen saman lopputuloksen.Pointtina on, että nämä 10 kirkkaustasoa vastaavat 95% jokapäiväisistä kuvausolosuhteista.

Automaatilla vai käsin?

Kamera mittaa valotuksen sen mukaan, että se arvioi keskiharmaan sävyä kussakin tilanteessa. Tämä johtaa helposti siihen, että valkoiset kohteet alivalottuvat ja mustat kohteet ylivalottuvat. Näin ollen joskus on korjattava kameran tarjoamaa valotusta suuntaan tai toiseen. Kaikissa nykyaikaisissa pokkareissa on mahdollista korjata valotusta (EV Compensation) sekä ylös että alaspäin. Asteikko liikkuu yleensä -2:n ja +2:n välillä siten, että kokonaiset askelet vastaavat aikaisemmin määriteltyjen EV-arvojen askellusta. Jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, on asteikko lisäksi jaettu osiin kokonaisten arvojen välistä, joten valotuksen korjaaminen vaikkapa +2/3 EV:n verran on mahdollista.

Linkkien takana lisää tietoa aiheesta:

Valotuksen ymmärtäminen

Histogrammin ymmärtäminen

Kuvausohjelmat

AUTO – automaatti on ohjelma, jossa kamera mittaa valon ja säätää aukon ja suljinajan automaattisesti. Mallista riippuen käyttäjä ei pääse vaikuttamaan (ts. ei tarvitse huolehtia) juuri mihinkään asetukseen. Vähänkään enemmän ominaisuuksia sisältävässä digikamerassa on täysautomaatin lisäksi useita erilaisia kuvausohjelmia, jotka voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: aiheohjelmat ja ”luovan vyöhykkeen” ohjelmat.

Aiheohjelmat

Aiheohjelmat erottaa kamerasta sillä tavalla, että niiden symboleina on yleensä joku kuva. Tällaisia aiheohjelmia ovat mm. muotokuvaus, maisema, hämäräkuvaus jne. Aiheohjelmat tarjoavat nopean keinon näppäillä kuvia useissa olosuhteissa, mutta näissä ohjelmissa on valitettavasti yleensä turhan vähän kontrollia tarjolla.

Luovan vyöhykkeen ohjelmat

Luovan vyöhykkeen ohjelmilla tarkoitetaan ohjelmia, joissa käyttäjä säätää jotain tiettyä ominaisuutta, mutta kameralle jätetään kontrolli lopuista ominaisuuksista. Ohjelmien merkintätavat vaihtelevat hieman kameramallista riippuen.

P – ohjelmoitu automatiikka
P-asennossa (Program) kamera säätää edelleen aukon ja ajan automaattisesti, mutta käyttäjä voi muuttaa sitä EV-arvon säilyessä silti automaattisesti samana. Toisin sanoen käyttäjä voi säätää arvoja esim. syväterävyyden hallitsemiseksi kohti isompaa tai pienempää aukkoa, ja valotusautomatiikka huolehtii, että valotus pysyy koko ajan oikeana. Lisäksi käyttäjä voi hallita monia muita asetuksia, kuten kuvan kokoa ja laatua sekä esim. valkotasapainoasetusta.
A, Av – aukon esivalinta
A-ohjelmassa (Aperture, aukko) on ajattelutapa se, että käyttäjä haluaa valita tietyn aukon. Sen voi asettaa käsisäädöllä. Kamera käyttää valonmittausautomatiikkaansa niin, että suljinaika antaa käyttäjän valitsemalla aukolla oikean valotuksen. Jos kameran ominaisuudet eivät riitä riittävän nopeaan tai hitaaseen aikaan, kamera varoittaa siitä. Tällöin aukkoasetusta on muutettava. Aukolla hallitaan siis syväterävyyttä. Sillä hallitaan myös salaman kantamaa, ellei kameran ja salaman välillä ole käytössä täysautomatiikkaa. Mitä suurempi aukko, sitä kauemmas
salama kantaa. Oletuksena on luonnollisesti se, että salama välähtää aina samalla teholla. Lisäksi on hyvä tietää, että optiikan huippuominaisuudet saadaan parhaiten hyödynnettyä keskiaukoilla (f/8). Tässä ohjelmassa on käyttäjällä vapaus säätää muitakin asetuksia kuten P-ohjelmassakin.

S, Tv – suljinajan esivalinta
S-ohjelma (Shutter, suljin) on käänteinen edellisen kanssa. Käyttäjä valitsee siis suljinajan, ja kameran automatiikka huolehtii aukon säätämisestä. Suljinajalla hallitaan siis lähinnä liike-epäterävyyttä kuvassa. Nopea aika (esim. 1/500 s) pysäyttää liikkeen, hidas aika (esim. 1/15 s) antaa liikkeen jatkua valotuksen aikana. Käsivaralta kuvauksessa on nyrkkisääntönä ollut, että turvallinen suljinaika on
sama kuin optiikan polttoväli (kinovastaavana). Eli 100 mm polttovälillä pisin suositeltava valotusaika käsivaralla kuvattaessa on 1/100 s.
Salamakuvauksessa valotusajalla hallitaan vallitsevan valon osuutta kuvassa. Mitä pitempi valotusaika, sitä enemmän vallitseva valo ehtii kuvaan mukaan.

M – käsisäädöt
Kun halutaan säätää käsin molempia arvoja, tulee M-ohjelma (Manual) käyttöön. Se on tyypillisesti käytössä kuvattaessa esim. studiosalamalaitteilla tai kun halutaan kokeilla asetusten vaikutusta kuvaan. Tavallisesti kameran etsimessä on tällöin asteikko, joka kertoo, miten valotusarvot suhteutuvat kameran mielestä oikeisiin arvoihin nähden, eli mennäänkö yli- vai alivalotuksen puolella.

Syväterävyys hallintaan

Syväterävyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon kuvasta on syvyyssuunnassa terävää. Mitä pienempi aukko (mitä suurempi luku f-arvona), sen suurempi terävyysalue. Pienikennoisten digipokkareiden ominaisuuksiin tosin kuuluu, että terävyysalue on laaja jopa suurilla aukoilla. Mikäli terävyysalue ei ole riittävän iso, voidaan objektiivin aukkoa pienentää (=nostaa f-arvoa esim. f/2.8-> f/5.6). Terävyysalueen koko riippuu aukon lisäksi etäisyydestä kohteeseen, kohteen ja taustan välisestä etäisyydestä sekä käytetyn kameran kennon koosta. Mitä suurempi kenno fyysisesti (ei pikselimäärältään), sitä pienempi terävyysalue. Joidenkin tahojen mukaan myös objektiivin polttovälillä on merkitystä, mutta tämä ei pidä varsinaisesti paikkansa, sillä polttovälin vaikutus terävyysalueeseen on pikemminkin syy kuin seuraus: kohteen ja sen taustan sekä kohteen ja kuvaajan väliset suhteet muuttuvat yleensä samalla kuin polttoväli.

Linkin takana aiheesta lisää:

Terävyysalueen ymmärtäminen

Objektiivien ja polttovälien rooli kuvassa

Perspektiivi kuvassa vaikuttaa siihen, missä suhteessa kuvan elementit ovat toisiinsa nähden. Perspektiivillä siis tarkoitetaan tässä sitä, missä kohdassa kuvaaja on ollut kuvan ottamishetkellä. Mikäli kuvaaja seisoo lähellä kohdetta, kohteen mittasuhteet verrattuna muihin kuvassa esiintyviin asioihin muuttuvat. Kauempaa kuvattaessa, kohde kutistuu taustaan verrattuna. Valokuvassa polttovälien valinta vaikuttaa siihen, kuinka paljon näkymästä rajataan kuvaan kuuluvaksi. Laajakulmat näyttävät asioita isolta alueelta, pitkät teleputket kapealta sektorilta.

Perspektiivin suhteen on sama asia, kuvataanko kohde suoraan teleobjektiivilla, vai rajataanko kuva uudestaan jälkikäteen vastaamaan teleobjektiivin tarjoamaa kuva-alaa. Tämä kumoaa yleisen käsityksen, jonka mukaan teleobjektiivien käyttäminen litistää maisemaa. Teleobjektiivin käyttäminen ei sitä tee, vaan perspektiivin käyttäminen. Joka tapauksessa, objektiivin polttovälin valinnalla (sillä kuinka paljon zoomaat) voi vaikuttaa tunnelmaan, joka kohteesta välittyy, kuten oheiset esimerkit osoittavat. Diaesityksen kuvat on otettu laajakulmaobjektiiveilla, normaaliobjektiivilla ja teleobjektiiveilla – ja samassa järjestyksessä. Huomaatko sinä, missä kohtaa objektiivityyppi muuttuu?

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Yleisesti ottaen laajakulmaobjektiiveilla otetuissa kuvissa etualan suhde taustaan korostuu: etualan kohteet näyttävät suhteettoman suurilta taustalla oleviin verrattuna. Etu- ja taka-alan kohteiden välinen etäisyys myös kasvaa. Kinokokoisen kameran (35 mm:n filmi) polttovälien yhteydessä laajakulmaobjektiiveina pidetään yleensä alle 35 mm:n objektiiveja.

Normaaliobjektiiveiksi kutsutaan sellaisia polttovälejä, joilla otetut kuvat näyttävät ”rauhallisen tavallisilta”. Niillä otetuissa kuvissa ei ole juurikaan laajakulmaobjektiiveille tyypillistä etualan liioittelua, mutta ei myöskään teleobjektiiveille ominaista perspektiivin litistymistä. Kinokokoisen kameran (35 mm:n filmi) polttovälien yhteydessä normaaliobjektiiveina pidetään yleensä noin 50 mm:n objektiiveja.

Teleobjektiivien avulla voidaan litistää kohteen ja taustan välistä suhdetta. Kinokokoisen kameran (35 mm:n filmi) polttovälien yhteydessä teleobjektiiveina pidetään yleensä yli 60 mm:n objektiiveja.

Muista siis: P-E-R-S-P-E-K-T-I-I-V-I!

Kuvan sommittelu

Pääkohde

Yleisesti ottaen valokuvassa pitäisi olla aina jokin selkeä pääkohde, jonka kuvassa voi sijoittaa suhteessa taustaan. Rajaamalla tiukemmin voidaan kuvasta poistaa epäolennaisuuksia, jotka eivät varsinaisesti kerro kohteestaan mitään. Poikkeuksen muodostavat esimerkiksi miljööpotretit, joissa ideana on kertoa jotain myös kuvattavan ympäristöstä. Tutki alla olevien kuvien rajauksia.

Kultainen leikkaus

Kultainen leikkaus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kuva-ala jaetaan mielessä kolmanneksiin ja sijoitetaan pääkohde jonkun kolmanneksen kohdalle. Löydätkö kultaisen leikkauksen alla olevista kuvista?

Diagonaalilinjat

Sijoittamalla kuvan kohde kuvan lävistävälle halkaisijalle, tai ylipäänsä sisällyttämällä kuvaan nurkista lähteviä viistoja linjoja, saa kuvista mielenkiintoisempia ja dynaamisempia. Diagonaalien avulla voi myös johdatella katsojan katsetta kuvassa. Mistä kuvista löydät diagonaaleja?

Huomio pintarakenteeseen

Voit myös rakentaa kuvaan jännitteitä tekstuureja sekä pintarakenteita kuvaamalla. Valon suunta on tässä suhteessa kriittinen: sivuttainen valo tuo rakenteen ja tekstuurit parhaiten esille.

Kuvioiden löytäminen

Toistuvilla muodoilla ja kuviolla voi johdattaa katsetta kuvassa, mutta muodot voivat myös sinällään voivat olla kuvauskohteena.

(c) Mika Karhulahti 2006 – 2010
TutoriaalitPerusteitaPerspektiiviKuvanmuodostusValoMuokkaaminenKalibrointiIhmisetHarmaasävytLuontokuvausLuova
Advertisements
%d bloggers like this: