Pelivara

Arkistot

F-Stop Kenti on tarkoitettu ulkoilmassa viihtyvän valokuvaajan repuksi. Reppu tarjoaa paljon konfigurointimahdollisuuksia sekä kamera- että muiden varusteiden suhteen.

Panasonic toi Lumix-mallistoonsa pikkuriikkisen GM1-kameran alkutalvesta 2013. Sain tuon kameran pikaisesti testattavaksi, joten katsotaan minkälainen kamera on kyseessä. Lue lisää…

Katan mallistoon on vuosien varrella kertynyt useita kameralaukkuja, jotka on tarkoitettu erilaisten kuvaajien tarpeisiin. Eräs malleista on Kata Revolver-8 PL, joka tuli markkinoille vuonna 2012. Sain kyseisen laukun testiin jo jonkin aikaa sitten, mutta testin kirjoittaminen on lykkääntynyt aina syystä tai toisesta. Nyt viimein päätin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa testin valmiiksi. Otetaanpa siis selvää millainen laukku on kyseessä! (HUOM! Maahantuojan tarjoamana: Juttua kommentoineille on jaossa lippuja Kuva & Kamera -tapahtumaan 7.-9.3.2014…. Lue lisää

Hankin hieman ennen kevään 2013 Kuva & Kamera -messuja Panasonicin GH3 + 12-35 f/2.8 kitin. Samalla kertaa tuli hankittua Panasonicin uusi DMW-FL360L -salama sekä DMW-BGH3 -pystykahva. Ajattelin että kun kerran runkoa päivitetään, niin päivitetään sitten kunnolla. Nyt kun kamera on ollut käytössä jo pidemmän aikaa ja vuosipäivä lähestyy, ajattelin vähän koota ajatuksiani tänne. Lue lisää…

NOTE: English version of the review in the english pages section. Jokin aika sitten sain testattavaksi Panasonicin paremman X-sarjan normaalizoomin, joka on eittämättä Micro Four Thirds -kategoriassa zoom-objektiivien parhaimmistoa: Panasonic Lumix G X Vario 12-35mm  f/2.8. Objektiivi on varsin mielenkiintoinen uutuus: onhan se ensimmäinen Micro Four Thirds normaalizoom-objektiivi, jossa on muuttumaton, kohtuullisen hyvä valovoima koko zoomalueella. Millä tavalla objektiivi palvelee käyttäjää erilaisissa kuvaustilanteissa? Kohtuumittaisen testijakson jälkeen kirjoitin tämän asiaa tutkivan artikkelin. Artikkeli… Lue lisää

Think Tank Retrospective 5

ThinkTank on amerikkalainen kameralaukkuvalmistaja, joka on keskittynyt valmistamaan kameralaukkuja enimmäkseen Pro-käyttäjäkunnalle. Jokin aika sitten markkinoille tuli uusi tuoteperhe, Retrospective, joka miellyttänee ulkonäkönsä puolesta varsinkin katukuvausta harrastavia käyttäjiä. Testattavana on nyt uusi, erityisesti Micro Four Thirds -kameroille tarkoitettu ThinkTank Retrospective 5. Laukkua tuo maahan Suomessa Studiovarustamo.

Täydellisen kameralaukun löytäminen on lähes mahdotonta ja erilaisia kamerareppuja on markkinoilla varsin paljon. Osa on tarkoitettu pelkästään valokuvaustarvikkeille, jolloin repussa ei ole paljoa tilaa muille kuin valokuvausvarusteille. Tänä päivänä ehkä suosituin repputyyppi on niin sanottu päiväreppu. Päivärepuissa on erilliset osastot sekä valokuvaustarvikkeille että muille tavaroille. Katan ultrakevyiden kamerareppujen sarjaan kuuluva Bumblebee 222 on kevyestä painostaan huolimatta kamerareppujen raskasta sarjaa, ainakin jos kantokapasiteettia ja muita ominaisuuksia katsoo. Reppu on väritykseltään vaalean harmaa ja muotoilultaan… Lue lisää

Kevät on mennyt kaksin käsin töitä tehdessä ja blogin kirjoittaminen on jäänyt harmittavan vähälle. Päivätyön lisäksi piti hoitaa alta suuri kamerarepputesti, joka julkaistaan Kamera-lehdessä 6-7/2011. Blogikirjoittelun suhteen asia korjaantuu nyt, sillä työn alla on parikin juttua exlusiivisesti blogiin. Ensimmäisenä Pinwide-neulanreikäsovitin, jonka sain käsiini noin kuukausi sitten TopShotista. Pinwiden tarina alkoi pienenä Kickstarter-projektina, jonka tarkoitus oli kerätä sen verran rahaa, että pari kaverusta (= Chigagolainen Wanderlust Cameras) saisi alkuun massatuotannon neulanreikäsovittimelle, jonka he olivat… Lue lisää

Minulla on pieni pahe: Micro Four Thirds -järjestelmä. Nykyään ”päiväkamerani” on Panasonicin GF1, 5D mk II romppeineen on käynyt yksinkertaisesti liian painavaksi jokapäiväiseen käyttöön. Micro Four Thirds on järjestelmänä mainio, vaikka välillä tuntuu että eri osapuolten välillä ei olekaan ihan niin saumatonta yhteistyötä kuin kuluttajan kannalta olisi järkevää: olisi kiva, jos esimerkiksi oma GF1:ni hyväksyisi Olympuksen mainion sähköisen etsimen Panasonicin vaatimattoman LVF-1:n sijaan. Manuaalitarkenteisten objektiivien, kuten Canon FD 50mm f/1.4:n kanssa pelkkä… Lue lisää

Tunnustan heti: minulla on ongelma. Etsin jatkuvasti täydellistä kameralaukkua. Se on minulle kuin Graalin malja. Viime aikoina olen tosin taipunut tunnustamaan itselleni, että mikään yksittäinen laukku ei voi olla täydellinen, vaan vaihtuvia tilanteita ja tarpeita varten tarvitaan erilaisia laukkuja. Eräs omista tarpeistani on normaali arkinen päivittäiskäyttö. Sen jälkeen kun hankin kesän alussa Panasonic Gf-1 Micro Four Thirds -järjestelmäkameran, en ole enää kanniskellut mukanani isoa järjestelmärunkoa joka päivä, joten päivittäiskäyttö tarkoittaa kohdallani nykyään… Lue lisää