Arkistot

Kuva ja kamera -messujen aika on jälleen koittanut. Omalta osaltani olen mukana Docendo-lavan esityksissä, sekä muutenkin messuilla pyörimässä. Aiheeni tänä vuonna on Photoshop Lightroom – ”piilotetut helmet”. Tarkoitukseni on siis käsitellä Lightroomin harvemmin hyödynnettyjä ominaisuuksia. Mikä on harvinaista, riippuu tietysti keneltä kysyy, mutta toivon pystyväni antamaan yleisölle joitakin vinkkejä. Esitykseni voit käydä katsomassa siis Docendo-lavalla seuraavina ajankohtina: Lauantaina 18.3.2017, 14.50–15.30 Sunnuntaina 19.3.2017, 13.40–14.20 Lataan esitykseni pdf:nä tänne pelivara-blogiin sunnuntaina messujen jälkeen, joten pysy kuulolla…. Lue lisää
Kuva & Kamera 2016 alkaa olemaan ohitse. Messuilla näkyi paljon mielenkiintoisia juttuja mutta erityisesti mieltä lämmitti se, että valokuvanäyttelyiden määrä oli jonkin verran kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Fotofinlandian lisäksi esillä oli mm. Arman Alizadin ja Krister Löfrothin valokuvia. Armanin näyttelyn kuvat olivat myynnissä ja tuotto meni lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Kuvat avasivat kameran edessä tutuksi tulleesta Arman Alizadista uuden puolen: nyt esille pääsi valokuvaaja Arman Alizad. Kuvat toivat uudella tavalla esille Armanin matkoillaan kohtaamia ihmisiä… Lue lisää
Reilu tunti sitten ilmestyi tähän omalle koneelleni Adoben Creative Cloudin päivitys. Koska versionumeroksi ilmaantui 2.0, aloin haistaa palaneen käryä ja tsekkasin tilannetta hieman: siellähän komeili uusi Lightroom CC (2015). Lightroomin odotettu uutukainen on siis virallisesti julkistettu. Samalla julkistettiin uudet mobiiliversiot. Olemassaoleva iOS-versio saa rinnalleen Android-version Lightroomista. Koska julkaisu on varsin tuore asia, virallisilla Suomen sivuilla ei asiasta vielä isommin mainita. Lähipäivinä voinee tilanteen odottaa muuttuvan. Amerikkalaisten bloggaajien sekä Adoben virallisen blogin osalta tilanne on… Lue lisää
Viime päivät ovat olleet niin hektisiä, että meinasi tyystin mennä ohitse Adoben uusimman Lightroom version julkistus. Ulkona on joka tapauksessa, ja parasta on, että hinta on pudonnut alaspäin kohtuullisen paljon. Täysversio maksaa nyt alvillisena 134,07 € (aikaisemmin lähes 300€), päivitysversio 76,26€. Tuotteen voi tilata ja ladata suoraan Adoben sivuilta. Ohessa pikaisesti listaa uusista ominaisuuksista (tein esityksen muutama viikko sitten betaversion pohjalta), palaan asiaan myöhemmin hieman perusteellisemmin.
Tuoreimmat Kommentit