Pelivara

Kuva & Kamera 2016 alkaa olemaan ohitse. Messuilla näkyi paljon mielenkiintoisia juttuja mutta erityisesti mieltä lämmitti se, että valokuvanäyttelyiden määrä oli jonkin verran kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Fotofinlandian lisäksi esillä oli mm....

Reilu tunti sitten ilmestyi tähän omalle koneelleni Adoben Creative Cloudin päivitys. Koska versionumeroksi ilmaantui 2.0, aloin haistaa palaneen käryä ja tsekkasin tilannetta hieman: siellähän komeili uusi Lightroom CC (2015). Lightroomin odotettu uutukainen on...

Viime päivät ovat olleet niin hektisiä, että meinasi tyystin mennä ohitse Adoben uusimman Lightroom version julkistus. Ulkona on joka tapauksessa, ja parasta on, että hinta on pudonnut alaspäin kohtuullisen paljon. Täysversio...

Kuva & Kamera 2011 -messut järjestetään tänä vuonna suuremmissa puitteissa Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaan tiloissa 2.-3.4.2011. ”Kuva&Kamera järjestetään jo kuudetta kertaa ja aikaisempaakin mielenkiintoisempana. Kaksipäiväiset messut tarjoavat osastoilla, seminaareissa ja tietoiskuissa kattavan...

Olen istumassa junassa kun kirjoittelen tätä, mutta ajattelin että lyhyt viime hetken mainospala on paikallaan: tämän päivän Digiexpo-messuilla on esitykseni DocendoForumin aikajanalla klo 14:10, aiheena Näytön hankinta ja kalibrointi. Jos siis...

Adobe on julkaissut jo pitkään betavaiheessa olleen Lightroom 3 -ohjelman kaupallisen version. Viimeinen julkinen betaversio, beta 2, toimii kesäkuun loppuun. Uuden Lightroomin hinnaksi Euroopassa tulee 249 €, vanhan voi päivittää 89...

Viimeisen viikon aikana on tullut iltaisin tehtyä pientä projektia, joka on muhinut mielessä pitkään. Olen saanut ainakin tässä vaiheessa riittävän valmiiksi uuden osion, ”Tutoriaalit”, johon on koottu päivitettynä digikuvauskursseiltanikin tuttua materiaalia....

From Evernote: CreativeLIVE: ilmaista luovan alan verkkokoulutusta Amerikkalainen Chase Jarvis avasi huhtikuun alussa youtube-videollaan uuden luovan alan koulutusportaalin, joka on pääosin ilmainen ja avoin kaikille halukkaille. Ideana on, että livekurssit ovat...

Tämän vuoden Kuva & Kamera -messut pidetään Wanhassa Satamassa 10. – 11.4.2010. ”Kuva&Kamera-messut järjestetään jo viidettä kertaa Wanhassa Satamassa ja aikaisempaakin mielenkiintoisempana. Kaksipäiväiset messut tarjoavat osastoilla, seminaareissa ja tietoiskuissa kattavan läpileikkauksen...

Raw-työnkulku-kirjassa tuli käsiteltyä paljon erilaisia asioita raw-tiedostojen hallintaan liittyen. Työnkulku on kuitenkin niin laaja aihe, että kaikkea ei voi yhden kirjan puitteissa käsitellä millään. Seuraavassa hieman vinkkiä Lightroomia käyttävälle kuvaajalle, joka...