Pelivara

Kuva & Kamera 2016 alkaa olemaan ohitse. Messuilla näkyi paljon mielenkiintoisia juttuja mutta erityisesti mieltä lämmitti se, että valokuvanäyttelyiden määrä oli jonkin verran kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Fotofinlandian lisäksi esillä oli mm....

Reilu tunti sitten ilmestyi tähän omalle koneelleni Adoben Creative Cloudin päivitys. Koska versionumeroksi ilmaantui 2.0, aloin haistaa palaneen käryä ja tsekkasin tilannetta hieman: siellähän komeili uusi Lightroom CC (2015). Lightroomin odotettu uutukainen on...

Peter Vesterbacka esiintyi tänään Jyväskylän yliopiston järjestämässä Agora ICT Forumissa. Kolmen vartin mittaisen esityksen aiheena oli lähinnä Rovion tarina ja sen antamat opit globaalin viihdeteollisuuden näkökulmasta. Esitys oli varsin mielenkiintoinen ja...

Tiko-valkoinen

Osa blogini lukijoista varmaan tietääkin, että teen päivätyöni Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa. Opetettavina aiheinani siellä on mm. kuvankäsittely, web-multimedia ja digikuvaus. Tähän väliin suotakoon pieni mainospala. Ammattikorkeakoulujen yhteishaku on auki 3.4.2012...

Viime päivät ovat olleet niin hektisiä, että meinasi tyystin mennä ohitse Adoben uusimman Lightroom version julkistus. Ulkona on joka tapauksessa, ja parasta on, että hinta on pudonnut alaspäin kohtuullisen paljon. Täysversio...

Hyvitysmaksu on aikansa elänyt käytäntö, joka antaa kuluttajille väärän signaalin mm. laittomasta kopioimisesta. Valokuvaaminen ja videokuvaaminen nojaavat vahvasti digitallenteisiin ja kapasiteettia mm. varmuuskopiointiin tarvitaan paljon. Siksi on mielestäni väärin, että kuluttajilta...

Olen istumassa junassa kun kirjoittelen tätä, mutta ajattelin että lyhyt viime hetken mainospala on paikallaan: tämän päivän Digiexpo-messuilla on esitykseni DocendoForumin aikajanalla klo 14:10, aiheena Näytön hankinta ja kalibrointi. Jos siis...

Lightroom 3 box shot

Adobe on julkaissut jo pitkään betavaiheessa olleen Lightroom 3 -ohjelman kaupallisen version. Viimeinen julkinen betaversio, beta 2, toimii kesäkuun loppuun. Uuden Lightroomin hinnaksi Euroopassa tulee 249 €, vanhan voi päivittää 89...

Uutta omppuläppäriä harkitsevia saattaa kiinnostaa että Apple on julkaissut uuden MacBook Pro -malliston. Suurimpana muutoksena on, että Apple on siirtynyt Intel i5 ja i7 -prosessoreihin uusissa malleissa. Grafiikkapiirejä on päivitetty kaikissa...

Apple tarjoaa omilla sivuillaan päivityksiä mm. muisteihin ja kiintolevyihin ei-niin-kilpailukykyiseen hintaan. Otetaan esimerkiksi muistipäivitys: 17-tuumaiseen Macbook Prohon sellainen maksaisi Apple Shopin optiona 540 €. Ei houkuttele. Koska juuri muistin lisääminen Lightroomin...