Peter Vesterbacka: Roviosta viihdemaailman uusi megatähti


Peter Vesterbacka esiintyi tänään Jyväskylän yliopiston järjestämässä Agora ICT Forumissa. Kolmen vartin mittaisen esityksen aiheena oli lähinnä Rovion tarina ja sen antamat opit globaalin viihdeteollisuuden näkökulmasta.

Esitys oli varsin mielenkiintoinen ja herättelevä. Kun miettii, että Angry Birds oli itse asiassa opiskelijaporukan perustaman Rovion 52. peli, tajuaa, että monen asian pitää osua kohdalleen jotta tuotteesta tulee menestys. Tärkein oppi on kuitenkin tämä: kuka tahansa voi menestyä, jos on tahtoa. Ja hieman onnea..  Tämä tuli esille tavassa, jolla Angry Birds lähti aikoinaan vyörymään suosikiksi vaikkapa Ruotsissa: Olympialaisista jäänyt urheilija totesi Ruotsin television haastattelussa, että “sairaalassa on tylsää mutta onneksi on Angry Birds”. Haastattelun seurauksena Angry Birds nousi Vesterbackan mukaan Ruotsin ykköseksi pelilatauksissa.

Vesterbackan mukaan Rovio on ennen kaikkea viihdealan yritys, ei pelialan yritys. Kaksi tärkeintä asiaa, mistä Roviolla välitetään ovat fanit ja brändi. Rovio ja erityisesti Angry Birds onkin brändinä kasvanut vaikuttaviin mittoihin: yli 300 päivää latauslistojen kärjessä, YouTuben suurin brändi 170 miljoonalla päivittäisellä katselulla. Edes Disneyllä ei ole yhtä suurta katsojamäärää omalla YouTube-kanavallaan.

Rovion Peter Vesterbacka puhuu globaalin viihdeteollisuuden mahdollisuuksista.

Rovion Peter Vesterbacka puhui globaalin viihdeteollisuuden mahdollisuuksista Agora ICT Forumissa.

Ensimmäinen yritys lähteä mukaan lelubisnekseen, alalla olevien varoittelusta huolimatta, tuotti myös ensimmäisen suuremman mokan: pehmolelujen kysyntä räjähti ja pikaisesti rakennetun verkkokaupan kautta myytiin 50 000 lintuhahmon erä päivässä. Joulu oli tulossa ja pehmolinnun tilanneet, mutta sitä ilman jääneet tuohtuneet vanhemmat alkoivat pommittamaan Roviota kaikkien kanavien kautta. Kun muistaa että noihin aikoihin Roviolla oli yksi ihminen asiakaspalvelussa, on helppo ymmärtää Vesterbackan ilmaisua “nesteessä oltiin”. Virheistä opittiin ja nykyään Rovion asiakaspalvelu toimii.

Jotain Rovion menestyksestä kertoo myös tapa, jolla Forbes on käsitellyt sitä. Rovion avauksia leikkipuistojen saralla on verrattu Disneyn teemapuistoihin ja Angry Birdsin pelaamista television katseluun – Angry Birdsiä kun pelataan vain pari tuntia viikossa siinä kun televisiota katsellaan 158 tuntia. Ja tämä USAssa, television luvatussa maassa. Vesterbacka teroitti, että “Forbes pisti yhden pienen mobiilipelin kaikkea televisiossa katsottua vastaan.. ..Angry Birds on suositumpi kuin mikään yksittäinen televisiosarja!”

Rovion tavoitteet Vesterbacka asettaa korkealle: tarkoituksena on olla ensimmäinen viihdebrändi, jolla on miljardi päivittäistä fania. Yksi harvoista tähän päässeistä on Coca Cola, joka myy miljardi annosta päivässä. Vaikka Roviolla on päivittäisfaneja jo 40-50 miljoonaa, on tuo miljardin tavoite vielä jonkin matkan päässä.

Vesterbackan viesti nuorille pelintekijöille ja kaikille suomalaisille on, että Suomessa ollaan turhan vaatimattomia. Tavoitteet kannattaa asettaa mielettömän korkealle, silloin on mahdollista myös saavuttaa jotain. Tämän Rovio onkin hyvin todistanut, vaikka miljardin päivittäisfanin määrä onkin vielä saavuttamatta.

Peter Vesterbacka showing off new Bad Piggies game, to be published next Thursday (27.9.2012)

Rovion Peter Vesterbacka esitteli lyhyesti myös Rovion uutta Bad Piggies -peliä, joka julkaistaan ensi viikon torstaina, 27.9.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: