Ompun muistipäivitys


Apple tarjoaa omilla sivuillaan päivityksiä mm. muisteihin ja kiintolevyihin ei-niin-kilpailukykyiseen hintaan. Otetaan esimerkiksi muistipäivitys: 17-tuumaiseen Macbook Prohon sellainen maksaisi Apple Shopin optiona 540 €. Ei houkuttele. Koska juuri muistin lisääminen Lightroomin ja Photoshopin takia kuitenkin kiinnostaa, päätin tutkia asiaa hieman syvällisemmin ja kysyin tarjousta myös paikalliselta Apple premium -jälleenmyyjältä. Kyseinen yritys tarjosi vaihtoehtona ei-Apple-alkuperäistä muistia noin sata euroa halvemmalla huollon yhteydessä, jossa kannettavani oli helmikuussa. Tämäkin tosin tuntui hieman kalliilta joten skippasin päivityksen siinä vaiheessa.

Sattuipa sitten niin, että koska olin tilannut marraskuussa amerikkalaiselta OWC:ltä ulkoisen kiintolevylaitteen, heiltä oli alkanut tuosta kiitoksena tippumaan sähköpostiin tarjouksia erilaisista tuotteista. Yhdessä tällaisessa kaupallisessa tiedotteessa oli sitten mainos muistipäivityksestä Macbook Prohon. Tsekkasin sivustolta ja muistin luvattiin todella olevan yhteensopiva oman Macini kanssa. Hinnaksi muodostuisi noin 290 € postikuluineen (375 $), hieman kurssista riippuen. Kun tuohon laskee ALV:n päälle (tullia ei tällaisista tuotteista mene), lopulliseksi hinnaksi tulisi noin 350 €, eli pari sataa euroa halvempi kuin Apple Shopissa. Alkaa olemaan jo merkittävä alennus.

Hiihtoloman korvilla tilasinkin sitten OWC:n 2 x 4 Gigatavun muistipäivityksen Macbook Prohoni. Muistit tulivat viimeinkin viime viikolla. Kun avasin laatikon olin hieman yllättynyt siitä, että muistit olivat Samsungin, sillä olin olettanut, että halpismuistit ovat yleensä Kingstonin muisteja.

Koska satuin olemaan viikolla työmatkalla Torniossa, joten pääsin asentamaan muistit vasta viikonloppuna. Muistikampojen asentaminen Unibody-macbookiin onnistuu helposti, kun ensin perehtyy ohjekirjaan sekä OWC:n Youtube-videoon aiheesta:

Yllätykseni oli vielä suurempi, kun avasin kannettavani ja aloin asentamaan muisteja: sisällä olleet alkuperäiset muistit olivat Samsungin muisteja nekin! Olin siis saanut Apple-originaalit halpismuistin hinnalla 😉 Varsinainen muistien asentaminen meni sujuvasti, kunhan olin ensin lainannut sopivan kokoisen ruuvarin ja katsonut OWC:n videon. Myös tietokoneen mukana tullut pieni opaskirja osoittautui hyödylliseksi luettavaksi, sillä siellä opastettiin kuinka muistiasennus tehdään.

Nyt olisi siis ylimääräisiä muistikampoja (2 x 2 Gt eli yhteensä 4 Gt, PC3-8500 DDR3 1066MHz SO-DIMM) myytävänä. Jos kiinnostaa, osta pois alkuperäiset Apple-muistit vaikkapa hintaan 90 € + postikulut ja maksu verkkopankkiin. Toimituksesta voidaan sopia myös muulla tavalla. Yhteyttä voit ottaa puhelimella tai sähköpostilla, yhteystiedot löytyvät profiilistani.

[Edit] Muistit menivät kaupaksi, kiitos kiinnostuksesta!

Applen originaalimuistit. Samsungin valmistamat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: